Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Melkein samanlainen piirakka


Viime vuonna tein kesäkurpitapiirakkaa,
ja kun nyt katsoin sitä ohjetta tuntui turhan monimutkaiselta.
Sitten löytyi uudemmasta leivonta lehdestä
lähes samanlainen kesäkurpitsapiirakan ohje,
mutta paljon helpompana.
Sitten vielä muovasin sitä
 että laitoin täytteseen
 mitä juustoa satui jääkaapista löytyvän.


lauantai 16. syyskuuta 2017

Suomi 100 sukat


Suomi sukkia tuli tehtyä vauvoille,
mutta nyt ensimmäiset aikuisen kokoon.

Novitan lehdessä oli näiden sukkien ohje,
mutta muutin niitä siten,
että kudoin tuon lippuraidan mukaan.

torstai 14. syyskuuta 2017

Makramee kirjoja


Makrame tämänvuoden käsityötekniikka,
kiehtoo minua.
Ostin englaninkielisen makramekirjan jokinaika sitten,
mutta nyt sitä saa jo Suomeksikin.
Toinen kirja on
vanhasta käsityökirjasarjasta
netin kirppareilta löydettynä.

Nyt pitäisi päästä harjoittelemaan
solmujentekoa,
mutta yhtä asiaa puuttuu, 
eli aikaa.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Syysvilja huivi


Syysvilja huivi on 
Pirjo Iivosen Unelmien huivit kirjasta.
Tässä oli myös valepalmikkoa.


Aika haasteeksi on tullut
näiden huivien kuvaaminen.
huushollistani kun ei meinaa löytyä niin suurta tilaa 
että saisi hyvän kuvan. 



lauantai 9. syyskuuta 2017

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Mustaviinimarjaa


En ole kovinpaljon tehnyt juustokakkuja,
ja sen huomaa.
Innostuin ranteita myöden taikanassa blogin
mustaherukkajuustokakusta.
Tosi raikas, mutta tuon hyytymisen saannin kanssa on vielä
opettelua  meikäläisellä.



sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Helppo moussekakku


Olen huono tekemään juustokakkuja ja muita
hyydykekakkuja.
Tämän helpon moussekakun ohje
oli kesän Herkku leivonta lehden numerossa.
Ja kun vielä sai tuoreita vadelmia 
niin ihan hyvin onnistuikin. 
Vähän opettelin ruusujen ja lehtien tekoakin.