Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

torstai 7. tammikuuta 2016

Vielä mitä muuta vuonna 2015


Kauan, kauan sitten ostama
ryijytyöpaketti,
tuli viimein tehdyksi. 


Tuuli teki tuhojaan kesämökin katolle.
Kattoremonttivuosi siis tämä.
 

Keitiönikkunaan tein 
kauan sitten virkatuista afrikankukista verhon.


Kutsukorttien tekoa.
 


Isrelinmatka keväällä.
Matka sinne oli minulle jo kolmas ,
mutta jälleen oli paljon uusia kohteita ja nähtävää.





Kotiin palatuan,
alkoi leipominen ja siivoominen.
 

Puolivuosisataa tuli täyteen.
 


Ulko oven ikkuna sai paperinarukukkaset.
 

Tallinansa tuli pyrähdettyä päivän reissulla,
ennen kesäloman lopputua.
Tietysti laukut lankoja täynnä 
ja kutimet mukana.
 

Viimevuodenaarre oli,
kun sai lahjaksi 1900 luvun alussa tehdyn
kudotun keinutuolimaton.
Tekijä on ollut minun lapsuudenystävä,
naapurin vanhatäti.
 

Kanttarelleja, kantterelleja,
ja mustikoita.
En koskaan ennen ole nähnyt tällaista määrää kerralla .
 

Reppu piukassa pyöräilin metsästä.
Niin myös reppu on täyttynyt viime vuoden asioista.
Tähän loppuu kertaus vuodelta 2015.
 

Mitähän tämä vuosi antaa elämänireppuun ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti