Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

lauantai 30. tammikuuta 2016

torstai 28. tammikuuta 2016

Uusi vuoka ja piirakkakokeilu


Vaihteeksi taas leipomista.
Uudesta Leivotaan lehdestä
löytyi tämä vadelmapiirakan ohje.
Vadelmienpäälle tuli vaniliakastiketta ja muruseos.
 

Lisäksi kokeilin uutta piirakkavuokani,
minkä ostin keittiötarvikeliikkeen loppuunmyynistä.
 


tiistai 26. tammikuuta 2016

Neulotutliinat


70-luvun retro ohjelehdestä,
Virkkaa,
on tämä ohje löytynyt.
 

Neulosin vain pieneksi,
työtä olisi voinut jatkaa 
vaikka kuinka suureksi liinaksi. 



torstai 21. tammikuuta 2016

Piristystä mustavalkoiseen


Tämäkin kortti kuului sarjaan puolivalmiit.
Piristin tätä ilmettä vähän värikkäimillä kukilla.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Koulukuva vuodelta


Tällaisen kuvan itsestänikin muista otetun,
siis niiden kauhean pitkien kouluportaiden luona.
Tämä ei vaan ole se kuva.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

maanantai 11. tammikuuta 2016

Hattuja lisää,


Pallituoleja huushollissani on kuusi,
ja nyt ne ovat saaneet kaikki hatut päähän.
 

 Väriä vähän talvenpakkasiin!


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kaspuolinenporo


Viimevuoden viimeisessä Suuri käsityö lehdessä
oli tämä poropatalapun ohje.
 

Tämä kiinnosti kun oli neulottu onteloneuleena,
ja en aikaisemmin ollut sellaista kokeillut.

Ohjeetkin oli hyvät lehdessä,
joten koleilin.
 

Ihan kiva siitä sitten tulikin,
vaikka on harjoituskappale,
muutamien vierheidenkera.
 



torstai 7. tammikuuta 2016

Vielä mitä muuta vuonna 2015


Kauan, kauan sitten ostama
ryijytyöpaketti,
tuli viimein tehdyksi. 


Tuuli teki tuhojaan kesämökin katolle.
Kattoremonttivuosi siis tämä.
 

Keitiönikkunaan tein 
kauan sitten virkatuista afrikankukista verhon.


Kutsukorttien tekoa.
 


Isrelinmatka keväällä.
Matka sinne oli minulle jo kolmas ,
mutta jälleen oli paljon uusia kohteita ja nähtävää.





Kotiin palatuan,
alkoi leipominen ja siivoominen.
 

Puolivuosisataa tuli täyteen.
 


Ulko oven ikkuna sai paperinarukukkaset.
 

Tallinansa tuli pyrähdettyä päivän reissulla,
ennen kesäloman lopputua.
Tietysti laukut lankoja täynnä 
ja kutimet mukana.
 

Viimevuodenaarre oli,
kun sai lahjaksi 1900 luvun alussa tehdyn
kudotun keinutuolimaton.
Tekijä on ollut minun lapsuudenystävä,
naapurin vanhatäti.
 

Kanttarelleja, kantterelleja,
ja mustikoita.
En koskaan ennen ole nähnyt tällaista määrää kerralla .
 

Reppu piukassa pyöräilin metsästä.
Niin myös reppu on täyttynyt viime vuoden asioista.
Tähän loppuu kertaus vuodelta 2015.
 

Mitähän tämä vuosi antaa elämänireppuun ?

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Sukkavuosi 2015


Kun katsoin tätä bloginiarkistoa
sain 32 paria sukkia
vuodelle 2015.
 

En tiedä tulivatko kaikki kuvattua
 ja julkaistua .


Aikaisemmin en ole näin monta sukkaparia neulonut.
Siis ennätysvuosi.
Ihan tavallisia perusssukkia, 
piirakka, Olga ym kuviosukkia. 


osallistuin moniin keräyksiin,
viimeksi pakolaisille sukkia.
Tarkoitus oli myös saada sukkalankavuorta pienemmäksi.
Osittain onnistuinkin, 
no toisaalta en kun tuli ostettua lisää lankaa.
 

Lankalaatikko on kuitenkin vähän tyhjempi kuin
vuosi sitten.
 

Tällähetkellä ei ole puikolla
sukkaa, mutta............