Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kutsukortteja


En tiedä mikä korttientekimistä vaivaa,
mutta hyvistä tiloista huolimatta,
tulosta ei synny,
kuin pakon edessä.
Nämä kutsukortitkin olisi voinut tehdä paljon aiemmin,
vähemmällä kiireellä kuin nyt.

Keväinen teema näissä kutsukorteissa,
ja sarjatuotantona tehty,
mikä ei ole minulle tyypillistä.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Ryijy paikoillaan


Koivunlehtiryijyni tuli valmiiksi ennen 
kevään ensilehtiä,
ja sain vielä seinäänkiin paikoilleen 
ennen kun koivut on täydessä
lehdissään.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tiimalasikantapää


Viimeaikoina olen tehnyt ainakin kolmen ohjeen
mukaan tiimalasikantapäätä.
Tämä viimeinen versio tuntuu parhaimmalta.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Jouluverho vaihtui viimein kesäisempään

 Afriikankukkia tuli virkattua
viimevuona,

 mutta tämän suurempaa ei tullut.


Jouluverho oli pääsiäisenkin paikallaan,
uutta ei ollut vielä tehty.
 

 Afrikkankukkien virkkaminen
 on ihan mukavaa,
mutta yhdistämisestä ei voi sanoa ihan samaa.


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kevät ja myrskytuulet


Eilen kävin tarkistamassa kesämökin ympäristöä
kun kuulin että keskiviikon myrsky oli vähän riepotellut 
huopakattoa.
 

No onneksi ei ihan hirveää jälkeä tehnyt,
mutta vauhditti kummasti
tulevan kesän remonttitarvetta.
 

Eli katon uusiminen on edessä ja sitten maalaus.
Työtä taas riittää,
mutta sitten taas on mukavampi
nauttia luonnon rauhasta,
kun mökkikin ei sitä maisemaa rumenna.
 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Liukuhihnalta.


Taas yksi lasten sukka matkaan mukaan.
Olin pitkään suunnitellut kokeilla tätä mallia,
mutta ei oikein mielyttänyt,
joten seuravallakerralla jotain muuta kiitos.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Uudet kukat


Ostin ennen Joulua sisustusmyyjäisistä
tällaisen kehyksen.
Jouluna tässä oli narupalloja ja sen jälkeen
vain jotain kukkia.
Tarkoitus oli virkata tähän joitain kukkia,
mutta tuo aika.......
joten laitoin niitä kukkia odotellessa,
aikaisemmin virkatut afriikankukat.
Näillä mennään toistaiseksi.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Voileppäkakunkorvike


Nämä olivat sellaisia harjoitus kappaleita.
Voileipäkakun teko vähän hirvittää,
mutta kun näin ohjeen voileipäleivoksista
päätin kokeilla.
No aika paljon piti soveltaa kun katkarapu ei ole suosikkejani,
joten aineosia muutellen tuli kinkkutäytteisiä
voileipäleivoksia.
 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Olipa kerran ryijypaketti


Oli kai vuosi 2009 kun kävin
Jyväskylään käsityömessuilla.
Siellä oli yhdessä pöydässä 
toinen toistansa ihastuttavia ryijypaketteja.
Ihastuin koivuaiheeseen,
ei mikään ihme 
sitä minulla on kuultodoksissa mukeissa jne.
Muistan kun myyjä sanoi,
että ryijynteko tähän valmiiseen pohjaan on
 niin helppoa ja nopeaa,
että ei ehdi lehdet tulla puihin ,
kun olen saanut tämän valmiiksi.

No ihan niin ei ole käynyt.
Useampi kevät on kulunut
 ja monet koivunlehdet puhjennut,
kunnes tänä talvella otin työn esiin paketista,
ja tavoitteena saada se valmiiksi
 ennen lehtien puhkeamista.

Ja valmiiksi tuli ennen.....
Seuraavan ryijyn kyllä mieluimmin teen kangaspuissa.
 

torstai 2. huhtikuuta 2015

Eipä kauankaan


Ajattelin pitää pitkän tauon sukkien neulomisesta,
mutta kuinkas kävikään!
Minulla on piakkoin tulossa matka,
jonne toivottiin sukkia tai lastenvaateita lahjoitettavaksi.
Lastenvaateita nurkista ei löydy,
mutta sukkia ja varsinkin sukkalankoja.
Eipä auttanut kuin alkaa neuloa lisää sukkapareja.
Nyt koitan kutoa sitten enemmän lastensukkia.