Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

torstai 30. elokuuta 2012

Kiitos

Olen ihan ihmeisään kun sain tunnustuksen. Kiitos Marjutille tästä!




Minä taas annan tunnunstuksen Kangaspuilla kutoen Tarjalle, Kankuritarille, Pakisen mitä pakisen Koso-tädille, Pellavasydämen Merville ja Räsy-ym.virkkausjuttuja Margsanille. Olisihan ollut vaikka kuinka monta ihanaa blogia mille olisi voinut antaa tämän tunnustuksen mutta nämä tällä kertaa.


Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä
3. Kopio Postit ja liitä blogiisi
4. Ole iloinen saamstasi tunnustuksesta viakka sen onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin


Voi kun olen onneton tällaisten tehtävien kanssa. Anteeksi jos kaikki ei ole mennyt ihan sääntöjen mukaan.Toinen asia mikä ei ole minulle tällä blogimaailmassa vielä avautunut ovat haasteet. ( Anteeksi tyhmyyteni ) mitä ne ovat ja miten niihin osallistutaan? Voi voi on maailmassa monta, monta ihmeellistä asiaa....................

maanantai 27. elokuuta 2012

Vintage kortteja jällein




Näistäkin korteista on kulunut jokin aika.
 Kovasti tekisi mieli tehdä jo kortteja, mutta muutto tavaroiden purku hommat pitävät huolen ettei ole missään tilaa korttejen teolle.
Kaikki muutkin käsityöt ovat jäässä muuton takia.
pian kyllä pitää päästä kortin teon makuun, niin paljon mulla on uusia ihania materiaalia, etten oikein malta odottaa kun huushollini näyttää valmiilta.
Ostin kesän aikana leikkurin. pitkään ajattelin etten siihen lankea, mutta nyt mulla on jo muutama stanssin.
Vielä en ole leikkuria paljon käyttänyt, enmmänkin oppetelen vielä sen käyttöä.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Askaretelu matka


Tulipa tehtyä askartelumatka Kattilahalliin Helsinkiin


Siis Intohimona Askartelu tapahtuma.
Todella paljon ja mielenkiintoista oli nähtävänä ja myytävänä. Rahaa kului valitettavasti liikaa. mukavaa oli se että hallissa oli hyvin tilaa ja ei ollut sammallaista tunnelmaa kuin käsityömessuilla on, missä ei juuri pääse lähelle pöytiä.
Niin ja aikaa kului myös kun kaikkea piti nähdä ja penkoa.




Olen vähän arka kuvailemaan, mutta kun niin moni muukin kuvasi omaan bloginsa näitä ihania teippikuviota.
Todella kannatti käydä tapahtumassa.

maanantai 20. elokuuta 2012

Purkamalla paras



Mikäs sellainen käsityö on mitä ei välillä puretaisi.
 Nämä korit tein jo jokinaika sitten, mutta kun tarkemmin katsoin ne oli turhan löysiä, ei muuta kuin purkamaan ja paljon pienempi virkkuukoukku käteen. Aikaisemmin koreja oli kolme mutta nyt ne supistui kahteen pienemmällä koukulla.  Mulla on senverran löysä käsiala, että ohjeiden suosittelemat 8-10 virkkuukoukut ovat mulle turhan suuret. Siinä missä muut kai käyttävät 8 numeroista , minä teen nelosella tai vitosella että saisin jämäkämmän korin.

tiistai 14. elokuuta 2012

Mökillä



Muutama kesäkuva mökiltä. Nyt kun on kova muuttoruljansi päällä ja monta kysymystä pyörii päässä niin nämä kuvat vähän rauhoittavat mieltä. Jospa sitten kun kaikki hässäkkä on ohi kerisi vähän akkuja ladata näissä maisemissa.

lauantai 11. elokuuta 2012

Nyt nämä saa rittää!!!!!!!!!!!!!

Siis mikä saa riittää?
Bogikirjoitelu vai? Ei vaan pompulalangasta neulominen.
Innostui jokin aika sitten ostamaan pompulalankaa sillä tarkoituksella että teen koristetyynyjen päälisiä.

Suurin innoin aloin tekemään, mutta langat loppuivat kesken ja lisää lankoja saaminen oli melkoista meträstystä. Ympäri suomen maata etsiskelin aina kun lankakauppa sattui kohdalleen. ( No ei sentään koko Suomi. Itä suomessa ja Lapissa en ole viime aikoina käynyt) Nimittäin nämä langat ovat aika lailla loppumassa markkinoilta. Jostain saattaa vanhoja kätköjä löytyä ja yleensä vain yks kerä ja väärän väristä tietysti.
Tallinasta löysin sitten yhdestä kaupasta oikein monta kerää, mutta laatu oli heikompaa ja neulominen oli aika tuskaa.


Neulopuikotkaan eivät oikein kestäneet vaan vääntyivät aika mutkalle.
Siinä ne sitten nököttivät hetekkasohvani päällä, missä on myös kauan kutomani poppanainen sängynpeitto.
Kunnes....


Hetekekkasohvakin lähti eilen kaatopaikalle, nyh, nyh.
Nyt tyynyt lojuvat lattialla kunnes tuon pohjamaan asunnosta loput tavarat tänne, sohvan ja paljon muuta.
Sen pituinen oli hetekkasohvan ja tyynyjen yhteinen taival.


tiistai 7. elokuuta 2012

Viimein valmista


Viimen vihdoin sain viimestelytyöt tehtyä. Kutominen on mukavaa nopeata, mutta nuo viimestely työt kestää ja kestää.


Näissä on loimena ja kuteena juuttia, mitä ei kovin helppo ollut kutoa. Katkeili aika ahkerasti.




Näissä taas kerrattu pellava. Oli paljon helpompaa kutoa näitä töitä. 
Nyt sitten on varastossa "sikossa" muutamia tuliais ja pikkulahjoja kyläilypaikkoihin.

maanantai 6. elokuuta 2012

Vihreitä sävyjä

Niin pidän vihreästä ihan hirveästi. he jotka eivät pidä vihreästä jaksavat muistaa että mun lemiväriini kuuluu vihreä. 
No nyt tässä vihreän eri sävyistä koreja.




Näissä olen käyttänyt yhtä ja samaa vihreätä trikoo kudetta, mikä on liian ohkaista. Sen kaveriksi olen laittanut muuta vihreätä.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kesäistä vapaapäivän viettoa

Tämä kesä on ollut aika kiireinen. Lomallakaan ei paljon lomailuun ollut aikaa ja tuleva viikon loma elokuussa on "muutto lomaa" eli se siitä levosta. Mutta onhan aina silloin tällöin päivän tai kahden lomapäiviä ja pitää silloin mahdollisuuksien mukaan myös rentoutua.
 niin ja tällaisia kuvia tuli otettua yhden vapaapäiväni aikana.






Siis kävin Uudessakaupungissa. Kuvat ovat kaikki vanhasta kirkosta. Ihania merellisiä maisemia ja vanhoja puutaloja ihailin taas kerran, mutta ei matkaa ilman käsityöliikkeitä ja kirpputoreja. Niitäkin sieltä löytyi monta. Joten tyytyväinen olin vapaapäivääni.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lisää kortteja

Muutama kuva kesäisistä tekeleistäni taas katsottavaksi.





Työpöytä on siivottu, joten pian voi tulla innostus tehdä uusia kortteja.