Tietoja minusta

Oma kuva
Tykkään louskutella kangaspuita.Kankaankudonta on ollut pitkään minun pääharastus. Muutamavuosi sitten innostuin korttien teosta ja se kiinostus on pysynyt. Viimeisenä kiinostuksen kohteena on ollut matonkuteista virkkaminen. Innostun kaikenlaisesta uudesta kovasti. Keskeneräisiä töitä on vaikka kuinkamonta kotona ja uusia suunitelmia pukkaa.Otan mielellään vastaan kommenteja ja neuvoja.Kirjoitele tähän tai sähköpostiini riikka-sofia@hotmail.com . Kiva kun kävit.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Valkovuokon aikaan


Piti hakea iltalenkin aikaan valkovuokkoja , valkovuokko verhojen ja neulomieni verhojen seuraksi. Olen syntynyt valkovuokkojen aikaan . Monet kerrat äitienpäivä oli samapäivä kuin syntymäpäiväni, joten isäni toi meille molemmille, äidille ja minulle, valkovuokkoja. Nyt sitten äitini nukkui minun syntymäpäivänä pois eli valkovuokkojen aikaan. Ihan silmä lepää kun katsoo valkovuokkojen valloittamaa metsää. Ihankuin valkoinen matto olisi levitetty metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti